keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Tyllihame

Vain puoli tuntia tämän kellohelmaisen tyllihameen aloittamisesta ja olin tehnyt jo kaikkea, mitä tyllille EI saisi tehdä. Ehkä vähän enemmänkin. Olin ensinnäkin pitänyt sitä lattialla keräämässä pölyä ja lisäksi kykkinyt sen päällä, seisonut sen päällä, kävellyt sen päällä ja antanut sen mennä tuhannen ruttuun.
Muutenkaan työskentelyssä ei tainnut tulla noudatettua kaikkia tieteen eikä taiteenkaan sääntöjä, mutta lopputulos miellyttää ainakin minun silmää :-)

 Liian monta kivaa juttua jäänyt esittelemättä, mutta aijon esitellä teille niistä jokaisen nyt, kun vihdoin on aikaa. Oon nimittäin päättänyt, että nyt täytyy alkaa tehdä tehdä niitä itselle tärkeitä ja mieluisia asioita ja varata niille myös aikaa.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Kuinka Myyrä sai housut

Tämän kirjontatyön aiheena oli Tarina tekstiilissä. Tehtävänä oli valmistaa lasten elämysmaailmaan sopiva tasotyö, johon oli tuli mahdollisuuksien mukaan yhdistää myös muita tekniikoita, kuten neulahuovutusta tai kankaanpainantaa. 

Valitsin työni taustalle valmiin tarinan eli ensimmäisen tarinan Myyrästä, joka kantaa nimeä Kuinka Myyrä sai housut. Tarinan taustalla on tsekkiläinen Zdeněk Miler, joka sai tehtäväkseen luoda piirroselokuvan, jonka avulla lapsille voitaisiin opettaa, miten pellavasta saadaan kangasta. Ajattelin, että tämän pohjalta tarina Myyrän housuista olisi mitä mainioin aihe kirjontatyöhöni. Ihastuttavan piiroselokuvan voitte katsoa täältä!

Käytin mallina työlleni Myyrän housut -kirjan kuvaa. Alkuperäisenä tarkoituksenani oli piirtää kuva suoraan kirjasta kalvolle ja edelleen piirtoheittimen avulla kuva suoraan kankaalle. Tämä suunnitelma meni mönkään heti kättelyssä, kun kuvaa ei saanut tarkennettua piirtoheittimellä tarpeeksi pieneksi. Ainoa mahdollisuus tämän jälkeen oli vain soveltaa ja lähteä kirjomaan kuvaa kankaalle vapaalla kädellä. Se oli hyvä ratkaisu. Sain muokattua kuvasta oman näköiseni ja hyödynnettyä paremmin kirjonnan antamia mahdollisuuksia sen sijaan, että olisin työskennellyt orjallisesti mallin mukaan. Ennen varsinaista kirjomista värjäsin taustan ruiskuvärjäyksen avulla ja neulahuovutin kankaalle Myyrän ja myyränkolon. Kirjontapistoina kasveissa käytin muun muassa tikkipistoa, varsipistoa, harakanvarvaspistoa, ketjupistoa, laakalehtipistoa, kalanruotokohopistoa, kreetanpistoa sekä linnunsilmäpistoa. Työn tekeminen oli todella hauskaa, piristävää ja terapeuttistakin :-D

Tässäpä lopputulos:


Mitäs tykkäätte, vai tykkäättekö? :-)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Ällösöpöt vaateripustimet

Nää hengarit lähti tosi pahasti käsistä. Yks mun tavoitteista oli nimenomaan pysyä aisoissa työn koon ja työmäärän suhteen, mutta näin tässä nyt vaan kävi. Taas. Tehtävänä oli siis valmistaa työ, jossa yhdistyisivät sekä virkkaus että neulonta. Aisoissa pysymisen lisäksi tavoitteina tälle työlle mulla oli oppia lukemaan neulonta- ja virkkausohjeita, oppia uusia tekniikoita ja oppia muotoonneulomista ja -virkkausta. Muissa tavoitteissa onnistuinkin sitten paljonpaljon ensimmäistä paremmin. Ehkä kuitenkin tärkeimpänä oppina oivalsin ja hyväksyin vihdoin sen, että virheet on ihan ok, eikä kaiken tarvi olla täydellistä. Tärkeintä on se, että ymmärtää mistä ne virheet johtuu, jotta voi sitten seuraavalla kerralla osata ja onnistua paremmin.

1.  Patenttineule + reunapitsi


 2.  Ristikkoneule, toinen puoli nyppyvirkkaus + yhteenvirkkaus kiinteillä silmukoilla ja ketjusilmukkalenkeillä


 3. Kiinteät silmukat


 4. Pujotusvirkkaus + reunus sileä neule ja rutkasti lisättyjä silmukoita



 5. "Aaltoneule", toinen puoli helmineule + yhteenvirkkaus kiinteillä silmukoilla ja ketjusilmukkalenkeillä


 6. Aaltokuvio kirjoneuleena


 7. Sileä neule nelinkertaisella langalla


 8. Ympyrävirkkaus pylväillä

 
Langat:
Valkoinen: Novita 7 veljestä
Pinkki: Novita Wool
Vihreä: Novita Miami
Koralli: Novita Miami
Sininen: Novita Miami

Kyselkää tarkempia ohjeita tekniikoista, jos jokin jää mietityttämään. Vinkkailen sitten kirjoja tai selitän itse parhaani mukaan :-)
Lopuksi kaikki sulassa sovussa:


Seuraavaksi luvassa kirjontaa ja koneneuletta ;)

lauantai 21. joulukuuta 2013

Nuttu

Minäkin halusin kantaa oman korteni kekoon nuttuprojektin suhteen. Nuttuprojektissa on siis ideana neuloa Etiopiaan vauvan nuttuja, joita sitten jaetaan sairaalassa synnyttäville äideille. Tällä hetkellä vain 8% etiopialaisista naisista synnyttää sairaalassa, joten nuttujen tarkoituksena olisi saada useampia äitejä synnyttämään sairaaloihin koulutetun henkilökunnan avustuksella ja välttymään kotisynnytysten riskeiltä. Nuttuja ehtii neuloa ainakin vielä vuoden 2014 loppuun saakka, joten kaikki innostuneet vain lankoja ja puikkoja valitsemaan :-)

Nutun ohje: 

♥ Luodaan 70 silmukkaa.
♥ Kudotaan kaksi oikein kaksi nurin yhteensä 22 cm.
♥ Sen jälkeen kudotaan aina oikein neulosta 24 silmukalla, kaksi oikein kaksi nurin 22 silmukalla ja aina oikein 24 silmukalla yht. 3 cm
♥ Kolmen sentin jälkeen päätetään keskimmäiset 22 silmukkaa ja kudotaan kumpikin olka erikseen aina oikein neuletta, noin kolme senttiä etukappaletta + kolme senttiä takakappaletta.
♥ Seuraavalla kerroksella 24 s oikein ja sen jälkeen luodaan 22 uutta silmukkaa keskelle ja taas kudotaan 24 s oikein.
♥ Seuraavilla kerroksilla 24 silmukkaa aina oikein, 22 silmukkaa kaksi oikein kaksi nurin ja 24 silmukkaa aina oikein, yhteensä 3 cm.
♥ Sitten siirrytään kokonaan takaisin kaksi oikein kaksi nurin neuleeseen, jota tehdään taas 22 cm.
♥ Tuloksena on siis pitkä pätkä, jossa nelikulmainen pääaukko keskellä.
♥ Viimeksi ommellaan sivusaumat yhteen. Käsille jätetään aukot.

Käyttämäni lähde, lisätietoa ja tarkemmat ohjeet esim. langan valintaan löytyy täältä.

Neuloin oman nuttuni Novitan Nalle-langasta, mutta vanhasta tottumuksesta erehdyin neulomaan sen liian isoilla eli numeron 3½ puikoilla. Siispä neulerakenne jäi vähän turhan löysäksi ja nutusta itsestään tuli lievästi sanottuna leveähkö. Toivotaan, että jostain löytyy sopiva vauva minunkin nuttuuni :-)


Jos nuttu ei ehdi jouluksi Etiopiaan, niin ainakin ajatuksen tasolla ihanaa joulua jollekkin pienelle lapsukaiselle ja tuoreelle äidille ♥

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kurkistus

Olen saanut kärsimättömiä kyselyitä tämänhetkisten tekemisteni suhteen :-D 
Tässäpä siis pieni maistiainen siitä, mitä tällä hetkellä on työn alla:


Tehtävää riittää vielä. Jostain syystä nää kässähommat on niitä mieluisimpa kouluhommia. Välillä meinaa työpanos jäädä muiden töiden osalta vähäiseksi. Haha. Aivan loistavaa, että saan tehä tämmösiä juttuja ja kutsua niitä vielä kouluhommiksi! Tämä on parasta.

Huomiseksi pitäisi vielä suunnitella oma painokangas. En vaan saa sormiani irti nuista neulepuikoista.

Uusintakatsaus sitten kun saan jotain valmiiksi :-)

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Ruusuinen kauluskoru

Satiininauhoista ja jämäkankaasta, niistä on ruusuinen kauluskoru tehty.
Näpertelijän mieleen on väkerrellä kaikki 104 ruusuketta itse kaupan valmisversioiden sijaan. Kaikki mitä ruusukkeiden tekoon tarvitset on kahta eriväristä ja erilevyistä satiininauhaa, neulan, lankaa, aimo annoksen kärsivällisyyttä sekä ennen kaikkea työniloa.

Pohjan kauluskorulle ompelin valkoisesta jämäkankaasta, jota ostin sopivan määrän kahta kauluskorua varten. Hintaa kankaanpalalle ei kertynyt muutamaa euroa enempää. Kaavapaperina toimi mainiosti sanomalehti, ja kaavan sain valmiista kauluskorusta. Ainoa osa, joka kauluskorun tekemisestä enää puuttuu on pieni hakanen kiinnitystä varten. Niitäkin löytyi parinkymmenen kappaleen paketti kangaskaupasta. 


P.S Pinterestin käyttö on vielä täysin lapsen kengissä ja profiilini ammottaa tyhjyyttään. Heti kun löydän aikaa tarkempaa perehtymistä varten, asiaan tulee muutos :-) Sillä aikaa muita oikealla palstalla olevia punasävyisiä pallolinkkejä kokeilemaan ja blogin seuraamista helpottamaan! Älä epäröi liittyä lukijaksi, kaikki ovat tervetulleita <3